4.6.2026
Kenelle Cintoia sopii?
Vuoden 2019 joulukuussa perustetun Cintoian tavoitteena on mahdollistaa asiakkaidensa keskittyminen heidän ydintoimintaansa. Tennis- ja mailapeliympäristöstä liikkeelle lähtenyt yritystoiminta puhuttelee tänä päivänä monipuolisesti niin urheilu- ja liikuntatoimialaa kuin elämysalaa.
”Espoon Verkkopalloseuran ja Martinmäen Tenniskeskuksen tilikausi vaihtui 2019-2020 vuodenvaihteessa ja heillä oli tarve tilitoimistopalveluille. Siitä alkoi meidän yritystoimintamme”, muistelee toinen perustajista Anssi Lindqvist.
Cintoian ydintoimintaa ovat varausjärjestelmä, talouspalvelut ja monipuoliset konsultointipalvelut liiketoiminnan kehittämiseksi.
Iso tausta-ajatus on auttaa seuroja ja halliyhtiöitä modernisoimaan palveluitaan ja hallintoaan. Lopputuloksena kuluttajat ovat tyytyväisempiä ja kasvumahdollisuudet aukeavat. Menneen sisäkauden aikana on mukaan tullut jälleen jo yli 20 uutta asiakasta – lajikirjo vaihtelee tenniksestä, sulkapalloon, padeliin pingikseen, mini- ja simulaattorigolffiin, biljardiin ja tanssiin. Varausjärjestelmän osalta on uusia asiakkuuksia myös saunoista, viinikellareihin ja maanpuolustuksen kattojärjestöön.
”Uskallamme todeta tuntevamme liikunta- ja urheilualan; oli kyse sitten seura- ja halliyhtiöarjesta, asiakasymmärryksestä kuin kuivemmista juridiikka- ja verotuskysymyksistä. Haluamme olla asiakkaidemme tukena mahdollistamassa heidän liiketoimintansa kehittymistä. Olemme iloisia saadessamme palvellla monipuolisesti urheilu- ja liikuntasektoria”, sanoo se toinen yrityksen perustaja Henrik Zilliacus.
Tilaa uutiskirje