27.1.2026
Targa arena, mailapelien sanansaattaja
Targa arena sijaitsee Espoon ja Kauniaisten rajalla; monipuolinen mailapelikeskus palvelee innokkaita harrastajia aamusta myöhäiseen iltaan.
“Asiakasvirta alkaa aamulla klo 7 ja päättyy illalla klo 23. Se on tosi hienoa nähdä, että palvelumme vetävät tosiaankin varhaisesta aamusta aina myöhäiseen iltaan”, kertoo keskuksen toimitusjohtaja Kirsi Lassooy.
Lassooy kertoo heidän kattonsa alta löytyvän kaikki mailapelit: tennis, padel, sulkapallo, squash, pöytätennis ja pickleball.
“Jokainen laji tuntuu myös vetävän tällä hetkellä; havaitsen innostuneisuutta mailapeleistä kautta linjan.”
Mailapelien suosio – “Haluamme pitää harrastuksen kustannukset kohtuullisina”
Mistä mailapelien suosio Lassooyn näkökulmasta johtuu?
“Näen mailapelien suosion olevan ihan maailmanlaajuinen ilmiö tällä hetkellä. Kävin vuodenvaihteessa Melbournessa ja siellä näin tenniksen lifestyle-ilmiön ja samaa havaitsen myös Suomessa omassa mittakaavassaan. Tutkimusten mukaan mailapelit edistävät terveyttä, ja ihmiset kokevat mailapelit hyvänä. Ei vaadi isoa joukkuetta; ja lajeina ovat houkuttelevia, sopivan haastavia. Pari vuotta sitten tenniksen pariin tuli runsaasti keski-ikäisiä naisia uutena kohderyhmänä; nyt meillä näkyy nuorten aikuisten, 20-30 -vuotiaat, ryntäys lajin pariin. Ylipäätään nyt tuntuu olevan trendikästä nuorilla aikuisilla uuden lajin aloittaminen.”

Yhtenä konkreettisena esimerkkinä mailapelien suosioon Targa arenassa on vaikuttanut tahto- ja tavoitetila pitää lajit saavutettavina.
“Hallituksemme teki muutamat vuodet sitten tietoisen päätöksen, ettemme lähde nostamaan hintoja – vaikka painetta tähän suuntaan tuntui olevan yhteiskunnassa laajemminkin. Haluamme pitää harrastuksen kustannukset kohtuullisina, liikkuminen ja liikunta ovat tärkeitä yhteiskunnallisia asioita nyt sekä tulevaisuudessa”, taustoittaa Lassooy.
Lassooy kertoo lajien käyttöasteiden olevan hyvällä tasolla ja nousua olevan jatkuvasti. Tämä näkyy myös jatkuvana liikevaihdon kasvuna.
Toimijat Targa arenassa
Grani Tennis (tennis, padel)
Pontus Jäntin sulkapallokoulu
Grani-Pingis
ESRC (squash)
Pickleball Interaction & Pickleball Finland
Move Wellness Center
Tanssikoulu Grani Dance
Pickleball, tuleeko suosio Suomeen?
Innostusta oli havaittavissa myös uuden mailapelitulokkaan tapahtumassa viime joulukuussa.
Pickleball on vielä toistaiseksi pieni laji Suomessa, mutta mikäli Yhdysvalloissa suosiotaan jatkuvasti kasvattavan lajin aallot yltävät härmälään saakka, on todennäköistä lajin löytävän vahvemman jalansijan osana mailapelivalikoimaa.
“Meillä oli viime joulukuussa yli 20 maata edustettuna ja 160 pickleball-pelaajaa täydessä vauhdissa hallillamme. Se oli mielenkiintoista seurattavaa, kun kolmen tenniskentän alueelle tehtiin 12 pickleball-kenttää. Tapahtumassa oli upea fiilis ja lajina se tuntuu olevan varsin taktinen peli.”
Lassooy uskoo pickleballin kasvattavan suosiotaan Suomessa tulevien vuosien aikana. Myös yksi palaute ranskalaispelaajalta jäi mieleen.
“Teidän hallinne on upea – koko Pariisissa ei ole näin kivaa paikkaa.”

Ympärivuotista toimintaa, harkittuja päätöksiä raportoinnin mukaan
Toimitusjohtajan pöydällä on monia asioita, mutta yksi tärkeä asia on toiminnan seuraaminen ja raportointi.
“Seuranta on jatkuvaa ja kuukausitasolla seuraamme myyntiä ja käyttöasteita sekä käymme talousasioita läpi puheenjohtajan sekä hallituksen kanssa. Tällä hetkellä toiminta menee koko ajan eteenpäin ja nousua on vuodesta toiseen – tasaisen kasvava asiakasvirta luo myös hyvää ennustettavuutta.”
Suosiosta kertoo myös se, että parhaimmat ilta-ajat ovat täynnä.
“Aamupäivisin löytyy vuoroja ja tiedoksi, että maanantaiaamut ovat hiljaisimpia – tervetuloa pelaamaan!”
Kausivaihtelua on jonkin verran, mutta sekin on vuosien aikana muuttunut.
“Nyt elämme kiireisintä aikaa, joka ulottuu sinne huhtikuulle. Ennen kesäajat olivat todella hiljaisia, mutta nykyään kesäisinkin riittää kävijöitä – toki volyymit ovat eri tasolla, mutta selvästi mailapelikeskuksista on tullut enenevissä määrin ympärivuotisia toimijoita.”
Loppuun Lassooy nostaa esiin myös mailapelien poikkeuksellisuuden, joka osaltaan selittänee suosiota.
“Mailapelejä pelaavat niin lapset kuin aikuiset sekä seniorit sukupuolesta ja iästä riippumatta. Se on tosi hienoa.”
Artikkeli- ja areenakuva: Targa arena / Grani Tennis
Pickleball-kuva: Pickleball Finland
Tilaa uutiskirje