
Mailapelihalli Femman onnistunut brändi- ja toimintamuutos
Kouvolan Tennishallina monelle tuttu tennishalli on nykyisin Mailapelihalli Femma. Nimenmuutoksen taustalla on laaja toiminnallinen muutos.
Femman toimitusjohtaja Sakari “Sakke” Pasanen kertoo tenniksen harrastajamäärien hiipuneen viimeisten vuosien aikana Kouvolassa.
“Pelaajamäärät eivät millään täyttäneet kahden kentän hallia.”
Ratkaisuna tilanteeseen valjastettiin toinen tenniskentistä monitoimikentäksi, jonne sijoitettiin kaksi sulkapallokenttää, yksi padelkenttä ja kolme pingispöytää.
“Lisäksi kaksi biljardipöytää sijoitettiin kahvioon, johon haettiin anniskeluoikeudet. Olin osakkaana myös Kotkan tennishallissa, jossa jo pääsin harjoittelemaan muutosprosessin, joten minun oli helppo ryhtyä toimeen Kouvolassa”, taustoittaa Pasanen.
Lue tarina Kotkan Tennishallin monikäyttöisyydestä täältä.


Pasanen kertoo hallin muodonmuutoksesta tulleen positiivista palautetta.
“Itseasiassa brändimuutoksesta tehtiin pro-gradu -tutkielma Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakouluun. Haastattelututkimuksessa muutosta pidettiin positiivisena ja tervetulleena asiana. Tennisharrastajat ovat ymmärtäneet muutostarpeen ja muiden lajien pelaajat ovat ottaneet tarjonnan vastaan ilomielin.”
“Ennen täydellisessä hiljaisuudessa keskittymään voineet tennispelaajat alkavat pikkuhiljaa tottumaan viereiseltä kentältä kantautuviin muiden lajien ääniin. Jotkut kammoksuivat aluksi enemmänkin padelkentän ääniä, mutta hyvin ovat tottuneet!”
Kolme laskelmaa – “Toteuma on ollut tähän mennessä realistinen plus”
Femman muutos on ollut onnistunut myös taloudellisesti; 2024 vuoden liikevaihto yli tuplaantui edeltävään vuoteen verrattuna ja tuloskin oli positiivinen. Pasanen kertaa halliyhtiön tykönä käytyjä keskusteluja ennen muutokseen ryhtymistä.
“Teimme laskelmia, että tennispelaajamäärät mahtuvat yhdelle kentälle ja näin ollen monitoimikentän myynti olisi kaikki extraa entiseen.”
Pöydällä oli kolme laskelmaa: pessimistinen, realistinen ja optimistinen.
“Toteuma on ollut tähän mennessä realistinen plus.”

Tokihan parantamisen varaakin löytyy esimerkiksi keskipäivien käyttöasteessa.
“Eli eläkeläiset ja vuorotyöntekijät täytyy saada houkuteltua mailapelien pariin. Tenniksessä on lajeista suurin käyttöaste, mutta monitoimikentän lajit yhteensä menevät jo tenniksen ohi.”
Suurin huoli, eli tennispelaajien kaikkoaminen, ei toteutunut ja uudet lajit ovat energisöineet hallia aivan uudella tasolla.
“Tennispelaajilta on tullut spontaaneja kommentteja, että on kiva tulla, kun hallissa on säpinää ja muitakin käyttäjiä.”
“Siirtymääkin näkyy lajien välillä. Ja on tietysti sekakäyttäjiä, jotka pelaavat kaikkia lajeja säännöllisesti. Uusina ryhminä ovat työpaikkojen tyhy-päivät, yhdistysten ja kaveriporukoiden mailapelikisat sekä koulut, kun 30 oppilasta mahtuu kerrallaan pelaamaan mailapelejä.”
Pasanen kertoo Femmasta löytyvän kaikkiin lajeihin kilpatason alustat ja käyttäjille asiat pyritään tekemään mahdollisimman miellyttäviksi ja helpoiksi.
“Vaikka Femmassa olemmekin panostaneet entistä enemmän paikalla oloon eli asiakaspalveluun, pro-shoppiin, välinehuoltoon ja valmennukseen, on varausjärjestelmän oltava sähköinen ja kaiken kattava. Tämä antaa paljon vapauksia yrittäjälle ja mahdollistaa poissaolot ja loman tyngät. Varauksiin liitetty valoautomaatio on mainio. Cintoiasta saan myös kaiken kattavan raportoinnin myynnin seurantaan”, päättää Pasanen jatkaen halliarkeaan.
Tilaa uutiskirje